Valomaalaus - liikettä elämään !

torstai 8.11.:

VIHDOINKIN erinäisten vastoinkäymisten jälkeen sain kuvattua hiukan valon liikettä! Alunperinhän tarkoituksenihan oli kuvata Linnanmäen Valokarnevaaleilla siellä toiminnassa olevia laitteita, mutta kuten aikaisemmin selitin, kaikki ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Ensin ajattelin korvata Linnanmäellä saamatta jääneet kuvat autojen valojen kuvaamisella, mutta tulin siihen tulokseen, että ne ovat liian tavanomaisia ja tylsiä. Seuraavaksi päässäni olikin valomaalaus, jota en ole ikinä kunnolla kokeillut. Sain ystäväni "malliksi" heiluttamaan valoa -tässä tapauksessa tähtisädetikkua- samalla kun minä yritin saada sellaista kuvaa johon olisin tyytyväinen.

Valon liike valomaalauksissa on aina kiehtonut minua, ja vielä muutama vuosi sitten päähäni ei millään mahtunut käsitystä siitä miten se käytännössä toimii. Nyt kun ymmärrän aukon ja suljinajan käytön, on sen toiminta selkeämpää, mutta siltikin valomaalauskuvat jaksavat aina ihastuttaa. Ne kun ovat kaikki aina erilaisia eikä hyvää kuvaa oikein saa kuin kokeilemalla erilaisia arvoja.

Tällä kertaa ei tehnyt mieli jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos räpsimään kuvia, sillä ilma oli aika kylmä eikä meillä ollut hirveästi vaatetta päällä. Sain kuitenkin niiden välttämättömien epäonnistuneiden kuvien lisäksi myöskin sellaisia kuvia joihin olen tyytyväinen. Filmikameralla kuvasin useamman ruudun mitä normaalisti, koska en ollut varma kuinka pitkän suljinajan tarvitsen. Kokeilin muutamaa erimittaista, joten eiköhän sieltä sopivakin tule. Ainakin toivottavasti.

Olin hiukan yllättynyt, kun ensimmäisissä kuvissa oli liian lyhyt suljinaika, koska yleensä minulle käy päinvastoin. Tästä ei vielä edes näe, mitä kuviota ystäväni yritti tähtisädetikulla "piirtää".

Seuraavaksi luonnollisesti seurasi liian pitkät suljinajat. Toisaalta, jos "piirrosjälki" olisi koko ajan osunut samaan kohtaan, nämä olisivat niitä parhaita kirkkauden takia, mutta se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Ystäväni päätti ihan ilman pyytämättä kunnioittaa aikateemaani ja piirsi ilmaan infinite-symbolia, joka kuvastaa ikuisuutta, äärettömyyttä ja päättymättömyyttä.

Seuraavan kuvan sain otettua melko loppuvaiheessa, ja se olisikin ollut täydellinen, jos siinä olisi vielä pari kierrosta lisää. Jotenkin se nyt jäi hiukan liian valjuksi. Tai ei ehkä valjuksi, mutta yksinkertaiseksi. Toisaalta tämä on paras kuva siltä kannalta, että tämä oli käytännössä ainoa, jossa "piirrosjälki" on osunut koko ajan samaan kohtaan ja jossa symboli näkyy kaikkein selkeimmin.

Ja vielä tuttuun tapaan viimeisenä se paras, tai ainakin lähinnä parasta oleva. Tässä on tarpeeksi kirkkautta, mutta suljinaika ei ole ollut liian pitkä, jolloin symbolista olisi tullut sekava.

Mitä enemmän katselen noita kahta viimeistä kuvaa, sitä epävarmempi olen kumpi nyt olisikaan parempi. Täytyy vielä miettiä molempia. Koska tunnen itseni niin hyvin, voin kertoa että luultavasti tulen arpomaan lopullisen kuvan, koska en osaa päättää. Ja yleensä kaikissa tapauksissa, kun minun pitää jotain arpoa, valitsen aina sen joka tippuu arvonnassa pois. Oletan sen johtuvan siitä yleistyksestä, että ihminen haluaa aina eniten sitä mitä ei voi saada.

Täytyy kyllä myöntää, että filmikameran tuotokset jännittävät minua erityisen paljon. Mutta se onkin osa filminviehätystä: koskaan ei voi olla täysin varma millaisia kuvia loppujen lopuksi saakaan. Ehkä minunkin pitäisi lakata jännittämästä niin paljoa, koska itsehän tekniikkani valitsin.