Ensimmäinen kosketukseni mustavalkokuvaukseen oli, kun äiti ensimmäisen kerran osti mustavalkofilmin filmikameraansa. Tämän yhden rullan jälkeen hänellä oli tapana joka kesä ostaa yksi mustavalkofilmirulla, joka tuli yleensä täyteen vasta kesän lopulla. Mustavalkoisia ja värillisiä kuvia oli hauska katsoa samaan aikaan. Tämä tapa -yllättävää sinänsä- lopahti, kun meille hankittiin ensimmäinen digikamera. Muistan, että kaikista hienointa oli vuorotellen kuvata kameran seepia-, mustavalko- ja väriasetuksilla, varsinkin kun värin pystyi vaihtamaan hetkessä.
Muotokuvas on yksi suosituimpia kohteita mustavalkokuvaukselle. Ja miksi ei olisi, kun mustavalkoisuus antaa niin paljon anteeksi. Pieni punakkuus ei haittaa, paloautonpunaisena loistavat finnit eivät näy niin selkeästi, samoin kuin pienet ihon virheet peittyvät mustavalkoisuuteen. Myöskään pieni suttuisuus tai tärähdys ei mustavalkokuvassa erotu niin selkeästi, kuten seuraavista kuvista näkeekin. Värikuvan suuren herkkyyden aiheuttama huonohko laatu ei luonnollisesti myöskään näy mustavalkoisessa versiossa.
Toisaalta mustavalkoisuus myös paljastaa kuvasta enemmän kuin mitä värit tekevät. Henkilön todellinen luonne ja merkitykset ilmeen takana tulevat esiin, kun pehmentävät värit poistetaan, ja ihminen jää kuvassa täysin paljaaksi. Minusta on jännittävä ajatus, että mustavalkoisuus voisi tuoda esille salaisuuksia, joita värit piilottelevat. Mustavalkokuvassa myöskin kontrasti tulee paremmin esille, jolloin se sopii maisemiin ja kaupunkikuvaukseen. Kaiken kaikkiaan mustavalkoisuus tuo selkeyttä kuviin, ja on hyvä vaihtoehto silloin, kun värit eivät saa viedä huomiota kuvan viestiltä.
Vaikka mustavalkoisuudessa on paljon hyviä puolia, saattaa se myös latistaa tunnelman tai tehdä sen tylsemmäksi. Klassinen esimerkki on tietenkin kuvassa olevat kirkkaat värit, jotka häivytetään pois. Tietyllä tavalla silloin mielestäni kuva pilataan, mutta silloin pitääkin keskittyä entistä tarkemmin löytämään kuvasta eri sävyjä. Mustavalkoisuus tottakai tuo vanhaa fiilistä kuvaan, mutta en vain voi olla ajattelematta kuinka värikuva on paljon mielenkiintoisemman näköinen. Herää kysymys, kuinka suuri juttu värikuvaus on oikeasti ollutkaan silloin kun siihen oli ensimmäisen kerran mahdollisuus pelkän värittömyyden jälkeen. Toki värejä on ennenkin nähty, mutta mahtoi olla eräänlainen shokki kun yhtäkkiä nesamat värit pystyttiin tallentamaan filmille.
Tylsyyden lisäksi mustavalkoisuus voi myöskin pilata kuvassa olevan tunnelman. On mahdollisuus, että se tuo kuvaan ännitystä tai salaperäisyyttä, mutta seuraavassa kuvassa mustavalkoisuus mielestäni tietyllä tavalla pilaa kuvan. Värikuva huokuu mielestäni tietynlaista taianomaista tunnelmaa ja unenomaisuutta, jossa sininen taivas ja kukan vihreä varsi ovat oleellisena osana. Kun värit häipyvät, kuvassa ei oikeastaan ole enää mitään erikoista.
Mustavalkoisuus kuvassa vaikuttaa suoraan aikakäsitykseemme, koska luonnollisesti entisaikana sekä televisio että valokuvat olivat molemmat mustavalkoisia. Nyt värikuvauksen aikakautena, vaikka mustavalkoisuus onkin jälleen nousemassa suosioon, värittömät kuvat saattavat kuitenkin vaikuttaa jopa tylsiltä tai epäkiinnostavilta. Värit tuovat kuvaan kiinnostavuutta ja ne houkuttelevat katsomaan kuvaa hiukan pidempään. Mustavalkoista kuvaa taas saa pahimmillaan tulkita etsiessään sävyeroja loputtomasta harmaasta massasta. Kaikki on kuitenkin sen arvoista, mikäli sattuu löytämään mustavalkomuotokuvassa mallina olleen henkilön kasvoista synkän salaisuuden tai tunteita, jotka peittyivät väriloiston alle.
lähde:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti