Valokarnevaali

perjantai 19.10.:

Olin Pilvin kanssa Valokarnevaaleissa Linnanmäellä. Tarkoitukseni oli kuvata liikettä yöaikaan eli käytännössä valon liikettä. Ilta oli sateinen mutta fiilis hyvä: odotin saavani hyviä kuvia, koska huvipuistolaitteista saa huomattavasti mielenkiintoisempia kuvia kuin pelkkien autonvalojen kuvaamisesta. Ehdottomaksi suosikikseni nousi Kieppi, jonka istuimissa oli paljon erivärisiä valoja. Kyseinen laite liikkuu paljon eikä sen liikerata ole kokoajan samanlainen, joten kuvista tuli kaikista erilaisia.

Olen melko tyytyväinen kuviin, vaikka en käyttänytkään jalustaa vaan tuin kameraa jalkaani vasten kun istuin penkillä. Pienen tärähtämisen näkee oikeastaan ainoastaan laitteen edessä olevasta kaiteesta. Tietenkään kaikki kuvat eivät onnistuneet, esimerkiksi tässä kuvassa valotusaika oli liian lyhyt, ja kuvasta tuli liian pimeä eikä valon liikettä näy niin paljoa.

Minulla oli mukana myöskin Diana-kamerani, mutta sillä kuvaaminen ei ollut ihan nin yksinkertaista kuin ajattelin. Olin kyllä lukenut käyttöohjeen moneen kertaan ja ymmärtänyt sen, mutta sen täysmanuaalisuus tuotti silti ongelmia enkä voinut olla varma sainko tallennettua filmille ainoatakaan hyvää kuvaa. Päätin muuttaa suunnitelmaani ja ottaa käyttöön äitini vanhan Minolta-filmikameran, jota tiesin osaavani käyttää. Saatuani tämän päätöksen tehtyä olin helpottunut: ei tarvitsisi enää jännittää kuvien onnistumista.

sunnuntai 21.10.:

Lähdin Valokarnevaaleihin uudestaan, tällä kertaa yksin. Aikomukseni oli kuvata lisää liikekuvia, sillä en ollut aivan sataprosenttisen tyytyväinen perjantaina ottamiini kuviin. Tällä kertaa käytin jalustaa ja sainkin paljon parmpia kuvia. Perantaina kuvaisin lähinnä pelkästään Kieppiä, mutta nyt kuvasin enemmän muitakin laitteita ja lisäksi päätösilotulituksen.

Valotusaikaa piti jälleen kokeilla monta kertaa ennen kuin kuvista tuli hyviä.

Ja jälleen kerran tuli myös ei-niin-onnistuneita kuvia. Allaolevissa valotusaika oli liian pitkä, jolloin jotkin kohdat ovat palaneet puhki tai liikettä on liikaa jolloin se näkyy pelkkänä sekasotkuna.

Erityisen vaikeiksi kuvattaviksi osoittautuivat Ketjukaruselli sekä Kieputin. Ketjukarusellista otetut kuvat ylivalottuivat melkein aina, koska sen liike on samanlaista koko ajan, jolloin valot osuvat aina samalle kohdalle. Kieputtimen liike on sellaista, että kuvista tuli aina jotenkin outoja.

Tässä eräs harvoista onnistuneista Ketjukarusellikuvista, ja sen alla pieleen menneitä valotusaikoja

Tässä pari esimerkkiä millaisia kuvia Kieputtimesta tuli. Eivät ne sinänsä huonoja ole, niissä vain on jotain mikä häiritsee minua. Laitteessa ei ollut toisella puolella valoja ollenkaan jolloin kun se pyöri, ei valoja aina näkynyt. Lisäksi ainakin ensimmäinen kuva on tärähtänyt.

Kehrässä otetuissa kuvissa ei liikettä sinänsä esiinny niin paljon, koska kaikki kuvat näyttävät siltä kuin laite olisi kokonainen lautanen.

Päätösilotulituksen takia kaikki laitteet sulkeutuivat aikaisemmin kuin olin ajatellut ja sen takia koinkin toisen takaiskun. Päätin, että kuvaan Kiepistä kuvat lopulliseen työhöni, mutta juuri kun olin sen luona, kuulutettiin että nyt lähtee viimeinen kierros. Jalustassa oli juuri kiinni digijärkkäri, ja tiesin etten ehtisi saada sitä irti ja filmikameraa säädettyä valmiiksi siihen mennessä kun laite lakkaa pyörimästä. Päätin kuvata ainoastaan järkkärillä, vaikka se ärsyttikin ja paljon. Liikekuvat jäivät saamatta Linnanmäeltä, eli täytyy tyytyä johonkin muuhun liikkeeseen. Tosin en vielä tiedä, käyttäisinkö värikuvana jotain Linnanmäki-kuvaa ja mustavalkokuvana jotain muuta liikekuvaa. Täytyy pohtia asiaa.

Lopuksi vielä muutama kuva ilotulituksesta, joka päätti Linnanmäen kesäkauden 2012. Ensimmäisenä pari onnistunutta kuvaa, jonka jälkeen ajoituksellisesti epäonnistunut kuva ja viimeisinä liian pitkällä valotusajalla kuvattuja kuvia, joissa osa kuvasta on palanut puhki.

Polaroid-valokuvanäyttely

HS 26.8.2012

Vierailin Suomen Valokuvataiteen museon Polaroid-näyttelyssä Kaapelitehtaalla. Kävin siellä yksin, koska halusin tutustua näyttelyyn kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Yhteensä aikaa kului kierrellessä puolisentoista tuntia, vaikka se ei ollut mitenkään erityisen suuri. Melkein jokaisessa kuvassa oli kuitenkin katsomista ja ihailtavaa.

"Polaroid elää tällä hetkellä renessanssiaan retrohenkisenä valokuvatekniikkana. Sille tyypillinen estetiikka ja hetkellisyys lumoavat edelleen, kuten Polaroidia jäljittelevät kamerasovellukset osoittavat."

Eräs ilmiö, jota päätin heti alussa tutkia diplomini aikana on mainittu juuri tuossa näyttelyn esittelyssä. Vaikka nykyään digikamerat ovat melkein kokonaan syrjäyttäneet filmin, ja älypuhelimella saattaa jopa saada parempilaatuisia kuvia kuin halvimmilla pokkareilla, vanha viehättää silti. Älypuhelimiin saa ladattua applikaatioita, joiden avulla kuvan saa näyttämään vanhemmalta kuin se onkaan. Myöskin joissakin kuvankäsittelyohjelmissa on toimintoja, joilla kuvaan saa Polaroid-kuvalle tyypillisen valkoisen reunuksen tai filmin hammatukselta näyttävän efektin kuvan ylä- ja alareunoihin.

Mark Maher: American Polaroids (1992-2003)

Vaikka vanhanaikaisuus näyttäisi tällä hetkellä olevan muodissa, harva kuitenkaan haluaa ostaa vanhaa kameraa tai kaivaa niitä laatikoiden kätköistä uudelleen esille. Vanhanaikaisuus on kivaa, kunhan se on helposti saavutettavissa. Monet eivät loppujen lopuksi kuitenkaan halua nähdä vaivaa ostaakseen filmiä ja kehittääkseen sitä. Lisäksi kuvien on aina onnistuttava, joka ei filmille kuvattaessa ole aina mahdollista ensimmäisellä yrityksellä. Jo lapset haluavat nähdä heti kuvan oton jälkeen millainen siitä tuli. 11-vuotias pikkuveljeni hämmentyi erittäin paljon kun otin viime kesänä hänestä kuvan filmikameralla ja hän ei voinutkaan nähdä kuvaa heti. Muistan, että itse hämmennyin samalla lailla kun meille tuli ensimmäinen digikamera, josta näkikin kuvan heti eikä tarvinnut odottaa filmin täyttymistä ja kehittymistä.

Nelli Palomäki (2012)

Perttu Saksa: Forest (2012)

Helen Korpak (2012)

Polaroid-kameraa ei meillä eikä kenelläkään tutullamme ole koskaan ollut, joten se luonnollisesti viehättää minua erityisen paljon. Polaroid-yhtiö lopetti toimintansa vuonna 2008, koska se ei pystynyt tarjoamaan vastusta digikameroiden suosiolle, mutta vuonna 2010 se kuitenkin aloitti tuotantonsa uudelleen. Lisäksi The Impossible Project tuottaa nykyisin filmiä vanhoihin SX-70 ja 600-sarjojen kameroihin sekä kunnostettuja kameroita. Fujifilm on myös laajentanut pikakameroihin ja myy tällä hetkellä omaa kameramerkkiään.
(lähde: Polaroid-näyttely, http://fi.wikipedia.org/wiki/Polaroid-kamera (26.10.2012), http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Impossible_Project (26.10.2012), oma tietämys)

Senja Vellonen: Varjoja (1996-1998)

Christopher Doherty: Carousel (1985)

Jan Saudek: Beauty to Beast (1980)

Omasta mielestäni näyttelyn parasta, tai ainakin viihdyttävintä, antia olivat pari kokonaisen seinän kokoista kollaasia, joihin oli kerätty paljon normaalikokoisia kuvia muutaman suuren sijasta. Kuvien viihdearvoa kylläkin lisäsi merkittävästi niihin lisätyt tekstit.

Kalle Mustonen: Notes on Krakóv (2003)

Kaija Papu: Kaikki oli täydellistä (2008)

Näyttelyssä oli myös pieni studiontapainen, jossa on valokuvaaja paikalla keskiviikkoisin ja sunnuntaisin muutaman tunnin ajan ottamassa kuvia näyttelyvieraista kolmen euron maksua vastaan. Vieressä oli myös rekvisiittaa, joita voi pukea päälleen mikäli haluaa kuvaan jotain lisää. Valokuvaajan nimeä en löytänyt mistään, mutta alla muutama hänen kuvansa, joita oli seinällä mallina.

Näyttelyn ylivoimaisesti kiinnostavin teos on seuraava. Olen aikaisemminkin nähnyt vastaavia monesta kuvasta koostettuja kokonaisuuksia ja haaveeni on joskus pystyä kuvaamaan sellainen nimenomaan pikakameralla.

Wallace Wilson: Carter Timmins (vas.), Richard K. Lane (oik.) (1985)

Kokonaisuudessaan näyttely oli ehdottomasti käymisen arvioinen, ja olisinkin varmasti vieraillut tuolla vaikken olisikaan tekemässä lukiodiplomia! Näyttely on auki vielä 2.12. asti ja suosittelen todellakin vierailemista siellä.

Syksyn värit

Sopivasti viimeisenä syyslomapäivänä heräsin aamulla auringonpaisteeseen ja lähdin ulos ottamaan kuvia seuraavaan aiheeseeni eli väriin. Olin odottanut juuri tällaistä aurinkoista päivää jolloin puiden ruska näkyy kirkkaampana, mutta sain odottaa sitä melko pitkään. Nytkään ei olisi ehkä ollut parhain vireystila tähän, mutta tämä syksy on näköjään sellainen ettei koskaan voi olla varma tuleeko seuraavaa aurinkoista päivää ollenkaan.

Tarkoitukseni oli kuvata mahdollisimman värikästä puuta, mieluiten vaahteraa, mutta löysin vain keltaisen. Ehkä jos vastaan tulee oranssi puu aurinkoisella säällä, niin saatan ottaa uusia kuvia, mutta olen tyytyväinen näihinkin, koska keltainen näkyy näissä niin kirkkaana eikä mistään tullut liian ylivalottunutta.

Itseasiassa ylääoleva kuva on otettu pienellä ylivalotuksella, koska ns. normaalilla valotuksella kuvista tuli tällaisiä:

Toisaalta piti varoa ettei ota kuvia suoraan aurinkoon, koska sen lisäksi, että kamera ei siitä tykkää, ei lopputuloksestakaan tullut kovin täydellinen. Varjot lehdissä ovat liian jyrkkiä ja pilvet puhkipalaneita.

Alla vielä mielestäni kaikkein onnistunein kuva tästä kuvasaaliista. Pidän siitä koska se on hiukan toispuoleinen ja vasemmalla näkyy sopivasti ihanan sininen taivas.

ALKU: kukamitähäh?!

maanantai 8.10. :

Kuviksenmaikka Heli ja Helin virkavapaasijainen Emmi pitivät yhteisen kuvisdiplomi-infon. "Tätä pitää tehdä ja näin paljon, näin ei kannata tehdä ja tässä olis pari mallia. Muistakaa että saatte tehdä sitä työtä 38 tuntia." Okei. Jotkut eivät olleet päättäneet vielä aihetta, mutta minä olen.

torstai 11.10. :

Haluan tehdä kaiken ja kirjoitan kaiken ylös: mitä kuvaan ja kuinka paljon. Sitten mietin uudelleen ja pyyhin puolet pois, koska tunnen itseni ja tajuan etten VOI tehdä kaikkea sitä. Heli ei ole enää paikalla, mutta Emmi muistuttelee 38 käytettävästä tunnista muutamaan otteeseen. Aloitetaan ajankäyttösuunnitelmien kirjoittaminen. Se on hankalaa, koska miten minä nyt voisin tietää paistaako kahden viikon päästä sunnuntaina aurinko vai ei? Aika moni muukin tuskailee ja repii hiuksiaan niiden suunnitelmien kanssa. Nyt on aika luottavainen olo, vaikka välillä onkin tuntunut siltä, ettei ideani ole ollenkaan hyvä enkä saa kaikkea tehtyä.

perjantai 12.10. :

Luulin, että täyttäisin ajankäyttösuunnitelman äkkiä ja lähtisin sitten pois, mutta eihän se ihan niin mennyt. Kirjoitan sitä hiki hatussa viimeiseen minuuttiin, mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Minulla on selkeä tavoite ja tiedän mitä teen. Merkitsen kalenteriin joukon DL-päiviä, jolloin asioiden pitää olla tehtyinä.

maanantai 15.10. :

Teen töitä kotona ja taistelen tämän blogin ulkonäön kanssa. Nyt istun työpöydän äärellä kädessä sämpylä ja mietin miten aloittaisin.

Olen Iida, 18-vuotias lukiolainen Vantaalta ja tämä on kuvataiteen lukiodiplomini portfolio. En halunnut vääntää sitä käsin enkä pidä PowerPointeista, joten tässä ollaan. Olen blogannut melkein kaksi vuotta säännöllisesti, joten tämän pitäisi tulla aika lailla selkärangasta. Lisäksi toteutustapani on valokuvaus, joten sähköinen versio tuli mieleen jotenkin luonnollisena vaihtoehtona.

Päätin jo ensimmäisen kuviskurssin aikana, että haluan tehdä lukiodiplomin. Viime vuoden aikana tavoite tuli yhä kirkkaammaksi ja odotin abivuotta jolloin pääsisin sitä tekemään. Minulle oli koko tämän kahden vuoden ajan täysin selvää, että valokuvaan. Kun viime keväänä sain tehtävät käsiini, petyin karvaasti: ei yhtään sellaista aihetta josta olisi tullut loistoidea heti. Sanoin keväällä heipat koululle ja juoksin kesälaitumille ideat päässäni. En yrittänyt kovin ahkerasti miettiä loistoideaa, odottelin vain inspiraatiota.

Lopulta heinäkuun alussa sain ensimmäisen ideani: valokuvauksen historia. Tartuin siihen ja pyörittelin sitä päässäni, kunnes kesäloman lopulla keksin uuden idean: entä jos sekoittaisin uutta ja vanhaa? Ostin eräästä nettikaupasta 1960-luvulla suosituksi tulleen Diana F+ -filmikameran, jota ajattelin käyttää osana diplomiani. Toisena kamerana käytän tuttua ja turvallista Nikon D3100 -järjestelmäkameraani. Syksyllä ensimmäisen jakson aikana jalostelin eri ideoita päässäni ja lopulta päätin, että kuvaan erilaisia kohteita molemmilla kameroilla. Kuvaan Dianalla mustavalkofilmillä, ja analysoin näin, miten mustavalkoinen väri saa kuvan näyttämään vanhemmalta kuin se onkaan.

Tällä hetkellä jännittää ainoastaan Dianan käyttäminen. En ehtinyt harjoitella sillä kuvaamista yhtään, joten tämän on nyt onnistuttava kerralla. Varalla minulla on äidin vanha filmijärjestelmäkamera, jota käytän jos jokin menee pieleen. Ärsyttää myös, etten vielä ole keksinyt työlleni nimeä..

Tällä viikolla on syysloma, joten ehdin tehdä paljonkin jos säät vain suosivat. Käyn ainakin yhdessä näyttelyssä ja tarkoituksena on myös valokuvata.