Loppu - The End

Jännitys alkoi tiivistyä, kun pari päivää ennen deadlinea en ollut vieläkään saanut saapumisviestiä kuvistani. Lopulta marssin liikkeeseen ja siellähän ne olivat.. Muihin kuviin olen tyytyväinen, mutta vesikuva on melko epäselvä. Käytin siihen sittenkin liian pitkää suljinaikaa, vaikka se kuvaushetkellä ei tuntunut kovin pitkältä. Tai ehkä olisi vain pitänyt jaksaa ottaa se jalusta mukaan, niin kuvasta olisi saattanut tulla hiukan selkeämpi. Tässä tapauksessa mieleen tulee ainoastaan vanhat epäonnistuneet valokuvat, mutta ehkä kaikessa ei voi onnistua. Lisäksi kuvan ylivalottuneisuuteen saattaa hyvinkin vaikuttaa se tosiasia, että käytin ISO 800-filmiä.

Toinen, missä arvasin ettei paljoa eroa näy, oli puukuva. Toki värikuva on eläväisempi, kun rungon väri häivähtää kellertävään ja ruskeaan ja taivas on aavistuksen sininen. Kunnollisen eron, ja tunnelman muutoksen huomaakin kenties tässä tapauksessa vain jos malttaa tutkia kuvia tarkemmin, ja mikäli ne ovat lähekkäin kuten alla.

Täytyy myöntää, että vaikka puukuvissa mustavalkoinen oli enemmän mieleeni, niin valon liike -kuvassa värillinen oli mielestäni hienompi. Toisaalta mustavalkokuvassa kontrasti on suurempi ja valo näyttää kirkkaammalta, mutta värikuvassa valon keltainen väri tekee siitä elvämmän ja näin mielestäni kivemman. Noiden kuvien katsominen vierekkäin on kyllä oikeasti melko hupaisaa, koska niiden tunnelma on niin erilainen. Värikuva näyttää jollain lailla rauhallisemmalta, kun valojuovat ovat melko ohuita, mutta mustavalkokuvassa tunnelma on ihan erilainen. Valotusaika olisi ainakin voinut olla hiukan lyhyempi, niin kuvasta ei olisi tullut niin levoton.

Auringonlasku-kuva on myöskin mielestäni onnistunut, sillä siinä rajaus onnistui hyvin. En yllättynyt, että aurinko on puhkipalanut, mutta taivaan eri sävyt kyllä erottaa, ja siitä olen tyytyväinen.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ensimmäisenä värikkäistäni lehdistä ottamani kuva. Mainitsin jo aikaisemmin, kuinka joskus mustavalkoisuus tylsistyttää kuvan, ja juuri niin kävi tämän kuvan kanssa. Värikuva on iloinen ja raikas, kun taas mustavalkokuvasta ei ainakaan ensimmäisenä tule mieleen ilo ja riemu. Ei se masentavaltakaan näytä, mutta täytyy kyllä myöntää, että suurempi kontrasti kuvassa olisi tehnyt siitä mielenkiintoisemman. Nyt se jää hiukan laimeaksi. Lisäksi rajaus olisi voinut olla enemmän vasemmalla. Ihan kivan näköinen se silti on, eikä se suinkaan niin puhkipalanut ole ettei siitä näkisi sävyeroja.

Ja keksin vihdoin työlleni nimenkin: Mustaa ja valkoista valoa. Halusin, että nimi viittaa jotenkin mustavalkoisuuteen, koska sehän tässä on nyt pääasiana koko työssä ollut, ja lopulta keksin tuon. Se on erään lempibändini, Tumppi Varonen & Problems?:n, biisin nimi, joten kunniaa sen keksimisestä en kyllä voi itselleni ottaa. Ainoastaan voin onnitella itseäni, kun keksin sille hyvän käyttökohteen.

Sally Mann

Kun ensimmäisen kerran mietin valokuvaajia, joiden töistä edes hiukan tulisi mieleen omani, ensimmäisenä mieleeni tuli Sally Mann. Hän on eräs tunnetuimmista amerikkalaisista valokuvaajista, ja on tullut tunnetuksi erityisesti Immediate Family -kokoelmansa kuvien aiheuttamasta kohusta. Mustavalkoisissa valokuvissa esiintyvät hänen lapsensa alasti, ja kuvia syytettiin jopa lapsipornoksi, mutta kohu ei suuremmin vaikuttanut Mannin uraan. Time-lehti valitsi hänet vuoden valokuvaajaksi vuonna 2001.

Alastomat lapset eivät suinkaan ole meidän kuvissamme millään lailla yhteinen tekijä, vaan juuri mustavalkoisuus vielä nykypäivänäkin. Sally Mann kuvaa vieläkin mustavalkoisia kuvia värillisten lisäksi, ja hänen kuvansa ovat poikkeuksetta upeita.

2004

Tämä kuva on tyylinsä vuoksi melko epätavallinen kun vertaa kuvan ottamisvuoteen. En tiedä, onko Mann tahallisesti tehnyt kuvasta vielä vanhemman näköisen (läiskät yms.), mutta minulle ainakin tulee sellainen olo. Tämä kuva on minusta hirvittävän kaunis, koska se on niin yksinkertainen. Tässä kuvassa nimenomaan tuntuu siltä, että kasvoilta voi lukea jotain enemmän mitä siitä voisi, jos se olisi värikuva.

2000-2003

Jos edellisessä kuvassa on ollut aivan varma, onko epätäydellisyys tahallista, niin tämän kuvan kohdalla ainakin olen. Kuvaa on saatu paljon eläväisemmäksi ja kiinnostavammaksi, kun sitä on "pilattu" ainakin yläreunan jäljistä päätellen raapimalla.

2003-2009

Tässäkin kuvaa on tahallisesti töhritty, jolloin kuvassa on vielä vanhempi tunnelma kuin siinä muuten olisi.

Itse rakastan Sally Mannin töitä, koska rakastan katsella vanhoja kuvia, ja hänen kuvissaan voi hetkeksi uppoutua johonkin toiseen aikaan. Minusta on hienoa, että joku tahtoo tänä superelektroniikan aikakautena kuvata edelleen myös mustavalkoisia tai epätäydellisiä kuvia, kun tarjolla olisi myös huippulaitteita joilla saisi täysin virheetöntä jälkeä. Mutta jos mietimme taas sitä, että minulla on tapana nähdä kaikessa rumassakin jotain kaunista, ei ole mikään ihme, että tällaiset kuvat vetoavat minuun.

lähteet:
http://sallymann.com/about (27.11.2012)
http://sallymann.com/selected-works (27.11.2012)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sally_Mann (27.11.2012)
http://en.wikipedia.org/wiki/Sally_Mann (27.11.2012)

Esillepanon luonnoksia

Sain vihdoin viimeisetkin suurennokset lopullista työtäni varten. Kirjoitan niistä myöhemmin, koska nyt mietinnän alla on lähinnä se, kuinka laitan kuvani esille näyttelyyn. Olen jo aikoja sitten päättänyt, että liimaan kuvani mustalle kartongille, mutta asettelua en ollut ehtinyt vielä miettimään. Minulla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa, ja tein niistä Paintilla luonnokset, jotta voisin verrata niitä paremmin.

Ensimmäinen vaihtoehtoni on tietynlainen väri vs. mustavalko -asettelu eli värikuvat toisella ja mustavalkokuvat toisella puolella. Etuna on se, että järjestely on selkeä, mutta toisaalta mietin että jääköhän se tylsäksi.

Toinen vaihtoehtoni on hiukan sekalaisempi asettelu, jossa mustavalko- ja värikuvat vuorottelevat. Aluksi tämä tuntui melkein paremmalta idealta kuin edellinen, mutta oikeastaan tämä ei tunnu hyvältä. Liian sekava, eikä mitään järjestystä. Onneksi tein luonnokset, koska nyt tiedän miten kuvat kannattaa asetella.

Mustaan kartonkiin päädyin lähinnä kontrastin vuoksi. Värikuvissahan ei ole niin väliä, onko tausta musta vai valkoinen, mutta mustavalkokuvissani oli niin heikko kontrasti, että lopputulos olisi saattanut vaikuttaa liian vaalealta.

Mustavalkoisuus kuvassa

Mustavalkokuvaus on todella lähellä omaa sydäntäni. Minulla on tapana nähdä kaunista kaikessa sellaisessakin, missä sitä ei ole, joten mustavalkoisuuden karuus sopii minulle oikein hyvin. Lisäksi olen suorastaan rikollisen nostalginen ihminen, ja mustavalkoisuus tarjoaa näin kanavan "vanhoihin hyviin aikoihin". Seuraavassa kuvaparissa mustavalkoisuus tuo erityisen vanhanaikaisen tunnun kuvaan. Siihen omalla osaltaan vaikuttavat kyllä myös veden ajaton olemus sekä taustalla näkyvä vanha talo.

Ensimmäinen kosketukseni mustavalkokuvaukseen oli, kun äiti ensimmäisen kerran osti mustavalkofilmin filmikameraansa. Tämän yhden rullan jälkeen hänellä oli tapana joka kesä ostaa yksi mustavalkofilmirulla, joka tuli yleensä täyteen vasta kesän lopulla. Mustavalkoisia ja värillisiä kuvia oli hauska katsoa samaan aikaan. Tämä tapa -yllättävää sinänsä- lopahti, kun meille hankittiin ensimmäinen digikamera. Muistan, että kaikista hienointa oli vuorotellen kuvata kameran seepia-, mustavalko- ja väriasetuksilla, varsinkin kun värin pystyi vaihtamaan hetkessä.

Muotokuvas on yksi suosituimpia kohteita mustavalkokuvaukselle. Ja miksi ei olisi, kun mustavalkoisuus antaa niin paljon anteeksi. Pieni punakkuus ei haittaa, paloautonpunaisena loistavat finnit eivät näy niin selkeästi, samoin kuin pienet ihon virheet peittyvät mustavalkoisuuteen. Myöskään pieni suttuisuus tai tärähdys ei mustavalkokuvassa erotu niin selkeästi, kuten seuraavista kuvista näkeekin. Värikuvan suuren herkkyyden aiheuttama huonohko laatu ei luonnollisesti myöskään näy mustavalkoisessa versiossa.

Toisaalta mustavalkoisuus myös paljastaa kuvasta enemmän kuin mitä värit tekevät. Henkilön todellinen luonne ja merkitykset ilmeen takana tulevat esiin, kun pehmentävät värit poistetaan, ja ihminen jää kuvassa täysin paljaaksi. Minusta on jännittävä ajatus, että mustavalkoisuus voisi tuoda esille salaisuuksia, joita värit piilottelevat. Mustavalkokuvassa myöskin kontrasti tulee paremmin esille, jolloin se sopii maisemiin ja kaupunkikuvaukseen. Kaiken kaikkiaan mustavalkoisuus tuo selkeyttä kuviin, ja on hyvä vaihtoehto silloin, kun värit eivät saa viedä huomiota kuvan viestiltä.

Vaikka mustavalkoisuudessa on paljon hyviä puolia, saattaa se myös latistaa tunnelman tai tehdä sen tylsemmäksi. Klassinen esimerkki on tietenkin kuvassa olevat kirkkaat värit, jotka häivytetään pois. Tietyllä tavalla silloin mielestäni kuva pilataan, mutta silloin pitääkin keskittyä entistä tarkemmin löytämään kuvasta eri sävyjä. Mustavalkoisuus tottakai tuo vanhaa fiilistä kuvaan, mutta en vain voi olla ajattelematta kuinka värikuva on paljon mielenkiintoisemman näköinen. Herää kysymys, kuinka suuri juttu värikuvaus on oikeasti ollutkaan silloin kun siihen oli ensimmäisen kerran mahdollisuus pelkän värittömyyden jälkeen. Toki värejä on ennenkin nähty, mutta mahtoi olla eräänlainen shokki kun yhtäkkiä nesamat värit pystyttiin tallentamaan filmille.

Tylsyyden lisäksi mustavalkoisuus voi myöskin pilata kuvassa olevan tunnelman. On mahdollisuus, että se tuo kuvaan ännitystä tai salaperäisyyttä, mutta seuraavassa kuvassa mustavalkoisuus mielestäni tietyllä tavalla pilaa kuvan. Värikuva huokuu mielestäni tietynlaista taianomaista tunnelmaa ja unenomaisuutta, jossa sininen taivas ja kukan vihreä varsi ovat oleellisena osana. Kun värit häipyvät, kuvassa ei oikeastaan ole enää mitään erikoista.

Mustavalkoisuus kuvassa vaikuttaa suoraan aikakäsitykseemme, koska luonnollisesti entisaikana sekä televisio että valokuvat olivat molemmat mustavalkoisia. Nyt värikuvauksen aikakautena, vaikka mustavalkoisuus onkin jälleen nousemassa suosioon, värittömät kuvat saattavat kuitenkin vaikuttaa jopa tylsiltä tai epäkiinnostavilta. Värit tuovat kuvaan kiinnostavuutta ja ne houkuttelevat katsomaan kuvaa hiukan pidempään. Mustavalkoista kuvaa taas saa pahimmillaan tulkita etsiessään sävyeroja loputtomasta harmaasta massasta. Kaikki on kuitenkin sen arvoista, mikäli sattuu löytämään mustavalkomuotokuvassa mallina olleen henkilön kasvoista synkän salaisuuden tai tunteita, jotka peittyivät väriloiston alle.

lähde:

http://www.canon.fi/youconnect_newsletter/tutorials/black_white_photography/index.aspx (1.11.2012)

Puun oksat

perjantai 16.11.:

Veden lisäksi pysähdyin myös ottamaan kuvia koivujen juurelta, koska siitä kuvakulmasta tulee aina yhtä hienoja kuvia, ja lisäksi tarvitsin vielä yhden kuvan sarjaani. Puun kuvaaminen oli sentään helpompaa kuin veden, mutta nyt pystyinkin keskittymään kunnolla rajaukseen ja oikeaan tarkennuspisteeseen, kun ei tarvinnut kantaa huolta oikeasta valotusajasta ja mahdollisesta kuvan tärähtämisestä, kuten vesikuvien kanssa.

Kuvasin ensin pelkkiä oksia, mutta näistä kuvista tuli jollain tavalla todella tylsiä. Halusin kuvaan enemmän puuta taivaan sijasta, joten nämä eivät siis tulleet kysymykseen. Juuri kuvassa vallalla olevan taivaan takia kuvista olikin melkein mahdotonta saada valotukseltaan täysin onnistunut. Näistäkin kuvista ensimmäinen on selkeästi ylivalottunut ja jälkimmäinen hiukan alivalottunut.

Näiden jälkeen vaihdoin kuvakulmaa ja tällä kertaa myös puun runko pääsi mukaan viemään taivaalta tilaa. Tässä kuvakulmassa ylivalottumista ei tapahtunut kovin paljoa, mutta sen sijaan tarkennus ei ihan aina osunut siihen optimaalisimpaan kohtaan, kun oksat liikkuivat. Esimerkiksi tämä kuva on valotukseltaan loistava, mutta tarkennus on osunut rungon sijasta yläoksille, joten tämä piti hylätä.

Vaikka ylivalottumista ei niinkään tapahtunut, alivalottuneita kuvia tuli senkin edestä, kun kirkkaanvalkoinen taivas huijasi korjaamaan valotuksia, vaikka siihen ei olisi ollut niinkään tarvetta. Alla eräs alivalottunut kuva, ja sen jälkeen viimeisenä lopullinen kuva.

Olen yrittänyt blogillekin keksiä nimeä, mutta siinä en ole vielä kovin hyvin edistynyt.. Onneksi vielä on aikaa, vaikka pikkuhiljaa alkaakin hiukan stressata tuo DL-päivä.

Vesi

Halusin ottaa liikekuvia myös päivänvalossa, ja totesin, että virtaavasta vedestä niitä saa kaikkein helpoiten. Harmillista kyllä, vakikuvauspaikkani Vantaankosken varrella oli aidattu, joten jouduin etsimään uuden paikan, josta kylläkin tuli myös kivoja kuvia. Ärsytti ainoastaan, että vesi oli noin ruman ruskean väristä. Jalustaa minulla ei ollut mukana siitä yksinkertaisesta syystä, että olin pyörällä liikenteessä enkä olisi enää millään jaksanut raahata vielä sitäkin mukanani. Tämän takia suuresta osasta kuvia tuli hiukan tärähtäneitä, mutta onneksi onnistuneita kuvia tuli valittavaksi asti.

Otin kuvat tuttuun tapaan pienellä aukolla ja pidemmällä suljinajalla. Valo oli ulkona jotenkin kummallista, pilvistä mutta samalla kirkasta, ja siksi oikean suljinajan löytyminen tuotti huomattavasti tuskaa. Lisäksi pelkäsin että kaikki kuvat on jollain tasolla tärähtäneitä, jonka takia otin tuplasti kuvia mitä yleensä ottaisin. Kotona sain kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun mukana oli hyviäkin kuvia.

Ensin, jo totuttuun tapaan niitä valotukseltaan epäonnistuneita kuvia. Alussa varsinkin suljinajan määrittäminen oli melkoista arpapeliä, kun hain tuntumaa kameraan.

Minua on koko tämän diplomiprosessin ajan ärsyttänyt, että en ole pystynyt lisäämään tänne minkäänlaisia luonnoksia. Luonnosteleminen kun on valokuvauksen tapauksessa hiukan mahdotonta, mutta onneksi olen voinut esitellä näitä epäonnistuita kuvia, ne kun omalla tavallaan toimivat luonnoksina. Tai ainakin esimerkkeinä, minkälaisia kuvia en ainakaan aio lopulliseen työhöni laittaa esille ja minkä takia.

Seuraavien kuvien hylkäämisessä oli moniakin perusteita. Ensinnäkin ensimmäisessä käytin automaattista valkotasapainoa, koska halusin kokeilla millainen se on pilvisen sään valkotasapainoon verrattuna. Väritys on aivan liian sininen verrattuna vuodenaikaan; ei syksyllä kuulu olla noin sinistä. Vaikka vesi toisaalta olisi tässä hiukan kauniimman väristä..

Seuraavissa kuvissa rajaus oli yksinkertaisesti huono. Ensimmäisessä vasemalla näkyvä kivi painottuu liikaa siihen verrattuna, että kuvan tarkoitus oli kuvata ainoastaan vettä ja sen liikettä kiven ollessa vain yksityiskohta. Jälkimmäisessä taas halusin ottaa pari pystykuvaa, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että haluan kaikkien kuvien olevan lopullisessa työssä vaakakuvia. Lisäksi siinäkin kivi painottuu liikaa.

Entäs sitten se lopullinen kuva? Valitsin kuvan, jossa oli valkotasapainona pilvisyys, joten kuva on lämpimämmänsävyinen kuin ylläolevat hylätyt kuvat. Vasemmalla oleva kivi näkyy hiukan yksityiskohtana, mutta ei vie liikaa huomiota. Suljinaika ei ole ollut liian pitkä, jolloin veden vaahtopäät eivät ole puhkipalaneita. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kuvaan, jos vain suljen mielestäni sen tosiseikan, että vesi on oikeasti aivan kammottavan väristä.

Valomaalaus - liikettä elämään !

torstai 8.11.:

VIHDOINKIN erinäisten vastoinkäymisten jälkeen sain kuvattua hiukan valon liikettä! Alunperinhän tarkoituksenihan oli kuvata Linnanmäen Valokarnevaaleilla siellä toiminnassa olevia laitteita, mutta kuten aikaisemmin selitin, kaikki ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Ensin ajattelin korvata Linnanmäellä saamatta jääneet kuvat autojen valojen kuvaamisella, mutta tulin siihen tulokseen, että ne ovat liian tavanomaisia ja tylsiä. Seuraavaksi päässäni olikin valomaalaus, jota en ole ikinä kunnolla kokeillut. Sain ystäväni "malliksi" heiluttamaan valoa -tässä tapauksessa tähtisädetikkua- samalla kun minä yritin saada sellaista kuvaa johon olisin tyytyväinen.

Valon liike valomaalauksissa on aina kiehtonut minua, ja vielä muutama vuosi sitten päähäni ei millään mahtunut käsitystä siitä miten se käytännössä toimii. Nyt kun ymmärrän aukon ja suljinajan käytön, on sen toiminta selkeämpää, mutta siltikin valomaalauskuvat jaksavat aina ihastuttaa. Ne kun ovat kaikki aina erilaisia eikä hyvää kuvaa oikein saa kuin kokeilemalla erilaisia arvoja.

Tällä kertaa ei tehnyt mieli jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos räpsimään kuvia, sillä ilma oli aika kylmä eikä meillä ollut hirveästi vaatetta päällä. Sain kuitenkin niiden välttämättömien epäonnistuneiden kuvien lisäksi myöskin sellaisia kuvia joihin olen tyytyväinen. Filmikameralla kuvasin useamman ruudun mitä normaalisti, koska en ollut varma kuinka pitkän suljinajan tarvitsen. Kokeilin muutamaa erimittaista, joten eiköhän sieltä sopivakin tule. Ainakin toivottavasti.

Olin hiukan yllättynyt, kun ensimmäisissä kuvissa oli liian lyhyt suljinaika, koska yleensä minulle käy päinvastoin. Tästä ei vielä edes näe, mitä kuviota ystäväni yritti tähtisädetikulla "piirtää".

Seuraavaksi luonnollisesti seurasi liian pitkät suljinajat. Toisaalta, jos "piirrosjälki" olisi koko ajan osunut samaan kohtaan, nämä olisivat niitä parhaita kirkkauden takia, mutta se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Ystäväni päätti ihan ilman pyytämättä kunnioittaa aikateemaani ja piirsi ilmaan infinite-symbolia, joka kuvastaa ikuisuutta, äärettömyyttä ja päättymättömyyttä.

Seuraavan kuvan sain otettua melko loppuvaiheessa, ja se olisikin ollut täydellinen, jos siinä olisi vielä pari kierrosta lisää. Jotenkin se nyt jäi hiukan liian valjuksi. Tai ei ehkä valjuksi, mutta yksinkertaiseksi. Toisaalta tämä on paras kuva siltä kannalta, että tämä oli käytännössä ainoa, jossa "piirrosjälki" on osunut koko ajan samaan kohtaan ja jossa symboli näkyy kaikkein selkeimmin.

Ja vielä tuttuun tapaan viimeisenä se paras, tai ainakin lähinnä parasta oleva. Tässä on tarpeeksi kirkkautta, mutta suljinaika ei ole ollut liian pitkä, jolloin symbolista olisi tullut sekava.

Mitä enemmän katselen noita kahta viimeistä kuvaa, sitä epävarmempi olen kumpi nyt olisikaan parempi. Täytyy vielä miettiä molempia. Koska tunnen itseni niin hyvin, voin kertoa että luultavasti tulen arpomaan lopullisen kuvan, koska en osaa päättää. Ja yleensä kaikissa tapauksissa, kun minun pitää jotain arpoa, valitsen aina sen joka tippuu arvonnassa pois. Oletan sen johtuvan siitä yleistyksestä, että ihminen haluaa aina eniten sitä mitä ei voi saada.

Täytyy kyllä myöntää, että filmikameran tuotokset jännittävät minua erityisen paljon. Mutta se onkin osa filminviehätystä: koskaan ei voi olla täysin varma millaisia kuvia loppujen lopuksi saakaan. Ehkä minunkin pitäisi lakata jännittämästä niin paljoa, koska itsehän tekniikkani valitsin.

Auringonlasku

keskiviikko 7.11.:

Alunperin tarkoitukseni ei ollut kuvata auringonlaskua, mutta näin niin täydellisen ikkunastani, että en voinut vastustaa kiusausta. Kuvan keskellä näkyvän kuusen silhuetti oli täydellisesti juuri auringon kirkaimman valon edessä, jolloin se näkyy mahdollisimman tarkasti ja mahdollisimman tummana.

Auringonlaskusta saa aina ottaa yllättävän monta kuvaa, ennen kuin on edes suunnilleen tyytyväinen tulokseen. Yleensä aina kun itse aurinko on sopivan kirkas ja siinä näkyy muutakin kuin vain valkoinen puhkipalanut läntti, muu taivas on liian tumma, jotta se näyttäisi hyvältä. Alla esimerkki tällaisesta kuvasta. Jos taivas tässä kuvassa olisi pari astetta vaaleampi, se olisi enemmän mieleeni. Nyt taivaan värit eivät pääse oikeuksiinsa tummuuden takia. Alhaalla näkyvä metsän raja sekä puiden silhuetit ovat kuitenkin mielestäni näin tummana parhaimmillaan.

Toinen ääripää on tietenkin liika valoisuus. Silloin kun taivaan vaaleansiniset värit näkyvät kunnolla, itse aurinko on vain valkoinen puhkipalanut kohta, jossa ei näy mitään yksityiskohtia, kuten pilviä. Myöskin kuvan alareuna on omasta mielestäni liian vaalea, kun tarkoitus on kuitenkin kuvata auringonlakua eikä suinkaan mitään muuta.

Valoisuuden lisäksi huomioon on otettaa seikka, joka vaikuttaa kuvan kiinnostavuuteen tai saattaa jopa pilata sen. Rajaus. Itse olen niin impulsiivinen fiiliskuvaaja, että yleensä huomaan huonot rajaukset vasta, kun katselen kuvia jälkeenpäin koneelta. Tilannekuva ovat tietenkin asia erikseen, mutta muussa kuvaamisessa pitäisi aina muistaa ottaa rajaus huomioon. Itsekin huomasin jälleen ottaneeni kuiva, joiden rajaus on joko kuolettavan tylsä tai muuten harkitsematon.

Seuraavat kaksi kuvaa ovat esimerkkejä siitä tylsästä rajauksesta. Metsän ja taivaan raja on aivan kuvan keskellä, jolloin kuvasta tulee tasapaksu ja lisäksi vasemmalla olevan koivun latva on rajautunut kokonaan pois. Alempi kuva olisi mielestäni valoisuudeltaan lähellä sopivaa, mutta rajaus pilaa sen.

Seuraavassa kuvassa metsän ja taivaan raja on jäänyt häiritsevästi liian alas, jolloin taivas korostuu liikaa siihen nähden, ettei siinä oikeastaan ole mitään jännittävää, kuten pilvimuodostelmia tai muuta vastaavaa. Tämä on kuitenkin kiinnostavuudeltaan paljon parempi kuin ylläolevat ja valoisuuskin on sopiva.

Koko kuvasarjan paras kuva on oikeastaan melko lailla samanlainen kuin edellinen, mutta metsän ja taivaan raja on hiukn ylempänä, jolloin taivas ei korostu liikaa. Aurinko olisi voinut olla hiukan tummempi, mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen taivaan väriin. Lisäksi alareuna on sopivan tumma, jolloin siinä ei näy mitään ylimääräistä joka veisi huomion pois auringosta ja sen väristä.

Odotan innolla filmikameran versiota tästä! Ja pitikin sanoa, että ajattelin vertailla väri- ja mustavalkokuvien tunnelmaa ja eroa vasta lopuksi kun olen saanut ne kehitettyä. Eli ei kannata huolestua, minusta vain olisi tyhmää muokata sama kuva mustavalkoiseksi ja sitten vertailla niitä, kun lopullisessa työssä mustavalkoinen kuva olisi kuitenkin erilainen.

Värien merkitys

Mitä värit merkitsevät ihmisille? Millaista näkymätöntä viestiä värit tuovat kuviin? Voiko väriä muuttamalla muuttaa aikaa?

Erilaisille ihmisille värit merkitsevät eri asioita ja eri värisävyt miellyttävät persoonallisuuksiltaan erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneet tuntuvat suosivat lämpimiä punaisen ja keltaisen sävyjä, kun taas vastaavasti sisäänpäinkääntyneet suosivat enimmäkseen viileitä sinisen ja vihreän sävyjä. Olen huomannut tämän kun mietin valokuvausreissuja ystäväni kanssa. Reissujen päätteeksi kun tutkimme ottamiamme kuvia ja valitsemme parhaita otoksia hienosäätömuokkaukseen, ystäväni tykkää muokata kuvat hiukan lämpimämmiksi, kun taas minä muokkaan ne viileämmiksi. Ehkä tämä on pelkkää keittiöpsykologiaa, mutta toisaalta se voi pitää paikkansakin. Keltainen nimittäin käsitetään yleensä valoisaksi ja optimistiseksi, kun taas sininen melankoliseksi väriksi.

Allaolevassa kuvaparissa sävyn muutos muuttaa käsitystä myöskin kuluvasta vuodenajasta. Ylempi lämpimämpi kuva tuo tunnelman syksystä heinän ollessa punertavanvihreää, kun taas alempi viileänsävyinen kuva vaikuttaa enemmän kesältä vallitsevan vihreyden takia. Kuvat on otettu heinäkuun puolessavälissä.

Entä jos kuvan muuttaisi mustavalkoiseksi? Vaalea nainen heinäpellossa on omiaan vielä lisäämään vanhan tuntua kuvaan, jota jo mustavalkoisuus itsessään tuo. Jos järjestelmäkameran häivyttää mielessään kuvasta pois, kuva vaikuttaa heti muutaman vuosikymmenen takaiselta. Värit merkityksien ja tunnelman luomisen lisäksi tekevät kuvalle jotain joka saa sen näyttämään uudemmalta.

Värit ovat aina merkinneet ihmisille jotain, vaikka erilaisissa kulttuureissa niillä onkin erilaisia merkityksiä. Siinä missä harmaa merkitsee meille suomalaisille lähinnä tylsyyttä ja tavanomaisuutta, heprealaisessa kulttuurissa se merkitsee viisautta. Keltainen taas on antiikissa kiukun lisäksi merkinnyt kateutta, kun nykyään vihreä mielletään kateuden väriksi. Itseäni yllätti ehkä eniten se, kun luin, että turkoosi ja oranssi ovat molemmat pyhiä värejä. Oranssi hindujen, turkoosi taas on ollut monien muinaisten kulttuurien väri. Kun luin tekstiä eteenpäin ja luin enemmän turkoosista väristä, sen pyhyyden syykin selvisi. Se on nimittäin saanut nimensä korukiveltä, joka on ollut niissä kulttuureissa erittäin arvostettua, joiden hallussa sitä on ollut.

Kaikkein kiistellyin väri lienee punainen, jonka merkitykset vaihtelevat laidasta toiseen. Kaiken kaikkiaan se kuitenkin mielletään energiseksi, mutta muut merkitykset vaihtelevat. Kristillisessä kulttuurissa väri on perinteisesti liitetty paholaiseen ja syntiin, mutta antiikin aikana väri liitettiin rautaan, jonka uskottiin suojaavan ihmistä paholaiselta. Ristiriitaista onkin, että punaiseen liitetään sekä elämä että kuolema. Toisaalla elämä, rakkaus ja intohimo, toisaalla kuolema, veri ja väkivalta.

Seuraavassakin kuvasarjassa kuvan sävyä on jälkikäteen muutettu. Lämpimämpi kuva ylempänä tuo kuvaan tiettyä dramaattisuutta, kun punaisuus on kontrastissa rakennuksien kanssa. Lämmin sävy tuo mieleen illan ja auringonlaskun. Alemmasta viileämmästä kuvasta taas tulee ensimmäisenä mieleen viileän kevätaamun ensimmäiset säteet. Kuva on otettu auringonlaskun aikaan, ja onkin jännittävää miten sävyä muuttamalla voi saada aikaan tunnelman eri ajasta, vaikka kyseessä on sama kuva. Edellisessä esimerkissähän sävyä muuttamalla sai aikaan tunnelman täysin eri vuodenajasta.

On jännittävää huomata, kuinka diplomini elää tekemisen myötä. Tämänkin tekstin tarkoitus oli ainoastaan käsitellä värin merkitystä kuvassa yleisesti, eikä kovin vahvasti aikaa, mutta tekstiä kirjoittaessani huomasin muuta. Loppujen lopuksi värit ja niiden sävyt saattavat vaikuttaa aikakäsitykseen paljonkin. Ne saattavat luoda tunnelman toisesta vuorokaudenajasta, kuten viimeisessä kuvaparissa, tai jopa eri vuodenajasta, kuten ensimmäisessä.

 

(lähteet: http://hlab.ee.tut.fi/hmopetus/vpsist-oppimateriaali/10-visuaalinen-suunnittelu/10-3-varien-merkitys (1.11.2012),

http://www.coloria.net/ (1.11.2012),

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/V%C3%A4rien+merkityst%C3%A4+ja+vaikutusta+on+tutkittu+jo+vuosisatoja/1135250706726 (1.11.2012),

http://office.microsoft.com/fi-fi/frontpage-help/varien-kayttaminen-tehokkaasti-kuinka-varit-vaikuttavat-kayttajaan-HA001042937.aspx (1.11.2012) )